tiistai 13. elokuuta 2013

Heräsin kooma(amise)sta

Mitätämä on, olen elossa taas! Kömpinyt sänkyni pohjalta ja tehnyt muutakin kuin nukkunut ja koomannut 23/7. Hihii, vihdoinkin taas parempi fiilis :3 Kolme päiväähän tuota koomaamista tekemättä juurikaan yhtään mitään kesti, mutta tänään sain tämän laiskamadon viimenkin liikkeelle! Nyt kyllä tosissani koitan saada itselleni takaisin jonkinmoista päivärytmiä, vaikka töitä ei enää olekaan. 

Tänään heräsin jopa hieman aikaisemmin kuin aiempina päivinä, tein aamiaista, tiskailin, kävin Milon kanssa kävelyllä sekä harjasin tämän pikkuriiviön. Käytiin aitalla tonkamassa ja ihastelin kaikkia tarvikkeita, mitä minulla on tulevan kodin varalle jo kertynyt, sekä mietin, mitä kaikkea tulevan vuoden aikana vielä hommailisin aina kun (jos) on hieman ylimääräistä rahaa. Soittelin mummille, tein lounassalaattia ja siinäpä se iltapäivä hurahtikin.

Illemmasta sitten lähdin äitini kanssa kaupungille. Käväistiin iltatorilla, joka oli kylläkin jo viiden aikaan ALKUillasta melkein tyhjillään -erittäin hyvä iltatori, kun kaikki kojut raivataan jo ennen iltaa pois... Sitten  äitille iskikin nälkä ja mentiin masteriin syömään, missä tilasin herkullisen kanasalaatin :3 Haha, halvaksi tuli syöntireissu, sillä omistaja tarjos ne ruuat meille :D! Lopuksi vielä käytiin kaupassa, mistä ostin muuten uuden cd:n, jolle polttaa uutta musiikkia autoon kuunneltavaksi.. Illasta sitten lähdinkin astetta rankemmalle lenkille. Kotia tultua olo oli aika kuollut, mutta fiilis oli parempi kuin pitkiin aikoihin. En älyy mikä siinä on aina niin vaikeaa saada itsensä liikkeelle, kun kuitenkin lenkin jälkeen on aina ihan huippu olo! :D

1. Kokeilin tuossa yksi päivä pitkästä aikaa koko silmän rajauksia! //2. Oho tuokin kuva arkistojen kätköistä. //3. Pizzapaikan herkkukanasalaatti! Huh, en meinannut millään jaksaa syödä tuota, mut oli hyvää! //4. Milo on ihan söpö..ja hassu


Onneksi lähipäiville onkin jo tiedossa jonkin verran tekemistä, sillä huomenna aamusta (jos sää sallii, tosin aika huonolta näyttää ennuste :S) menen isäni vanhempien luokse leikkaamaan nurmea ja keräämään viinimarjoja, sekä torstaina menen puolestaan käyttämään toisen mummoni kaupassa :)

Haha, btw musta on tulossa pahaa vauhtia älypuhelimen orja..eikun :D Nojoo, vielä jonkinmoista alkuviehätystä, mutta paljonhan tuota tulee räpläiltyä. Ja oon ihan koukuttunut joihinkin peleihin, illat menee vaan niitä hakatessa :---D No, ehkä tämä on ohimenevää, ainakin oppii käyttämään uutta puhelinta kun käyttää tarpeeksi ::D 

Näin puhelimesta puheenollen, en olekaan vielä muistanut esitellä suojia, jotka tilasin siihen. Tilasin kyseiset kotelot mytrendyphone.fi nimiseltä sivulta(kuvat alapuolella), ja tuotteet tulivatkin tosi nopeasti! Varsinkin tuo valkoinen "lompakkokotelo", jossa on korttipaikkojakin on ihan hirmuisen kätevä!! Sitä olenkin pitänyt melkein jatkuvassa käytössä puhelimeni suojana, sillä se tuntuu hyvältä kädessä ja suojaa puhelimen kauttaaltaan -ei tarvitse koko ajan pelätä näytönkään puolesta. Hintaakin oli vain 10e, joten varmaan joskus vielä tilaan tuollaisen eri värisenä! Pinkki tai turkoosi olis kiva :D

Tuo alempi silikonisuojakin on ihan ookoo, mutta toisaalta se oli hieman pettymys, sillä luulin nettisivujen kuvan perusteella sen olevan valkoinen :DDDD Kuitenkaan en jaksanut palauttaa sitä, koska saman asianhan valkeakin olisi hoitanut. Voipa nuita joskus myöhemmin hommailla lisää ja kivempia jos siltä tuntuu :)


Mutta kellokin taas lähentelee puolta kahtatoista.. Pitänee pistää tietokonekin syrjään ja alkaa hakkailemaan niitä kännykkäpelejä....noeivaan, mut voisin oikeastikin yrittää mennä nukkumaan kohta, että tämä päivärytmin rakentaminenkin lähtisi jotenkin käyntiin. Ja jos aamulla on hyvä sää, pitää herätä aikaisin ja lähteä sinne ukille ja mummolle avuksi. Mutta ei kun vaan hyvät yöt kaikille! :)


Oon laittanu tän tänne ennenkin, mut kuunneltiin tätä autossa viikonloppuna ja tuli niin elävästi viime syksy mieleen! Ah, tietyt biisit on niin kivoja, kun ne on ikäänkuin aikamatka johonkin tiettyyn vuodenaikaan/ajankohtaan elämässä :3

2 kommenttia:

  1. Olen niin samaa mieltä, että jotkin biisit on niin aikamatkoja tai muistojen herättäjiä! Toisaalta joskus melkein ärsyttää jonkin biisin kuunteleminen, kun tulee vaan joku tietty ihminen tai tilanne mieleen. :D Mutta pääosin koen tuon oikein ihanana asiana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuokin on kyllä totta, et joidenkin biisien kuuleminen osaa ärsyttää tietyistä syistä!:D Mut itelläki kyllä tosiaa pääasiassa ne muistot mitä jää mieleen biisien takii on yleensä positiivisia :)

      Poista