maanantai 10. kesäkuuta 2013

Ja juna kulkee vaan..

Huomentapäivää ja terkkuja täältä Rovaniemeltä! Täällä mä vaan aamuani istun hotellilla, sisko saatettu pääsykokeisiin. Lämpötila on vissiin siinä +14 asteen paikkeilla, eli sai kyllä kertaheitolla sanoa hyvästit kesäiselle säälle! Tosin eipä ilmeisesti loppuviikosta siellä etelämpänäkään ole kovin lämmintä..

Koko eillinen päivä meni oikeastaan reissatessa. Aamusta lähdettiin vanhempien kanssa autolla kohti Kajaania, mistä sitten noustiin junaan. Mielestäni on todella typerää, että Suomen halki ei juurikaan kulje itä-länsi tai itä-pohjoinen välillä junia. Lieksasta pohjoiseen mennessä joutuisi kiertämään jostain etelän kautta Rovaniemelle. Siispä oikaistiin tuota matkaa menemällä Kajaaniin autolla, mistä sitten hypättiin junan kyytiin.

Jossain Oulussa jouduttiin odottelemaan pitkään toista junaa, ja loppujen lopuksi juna saapuikin Rovaniemelle n. tunnin myöhässä. Siinä illasta sitten otettiin taksi hotellille ja käytiin hieman vielä kiertelemässä lähiympäristöä ja keskustaa. Ihan mukavan oloinen paikka tämä Rovaniemi, mitä nyt illalla ehti näkemään. Tänään sitten kunhan joudan, niin lisää kiertelemään kaupungille.. Luulisi tässä viikon mittaa tulevan ainakin kaupunki tutuksi, kun ei täällä oikein muutakaan tekemistä ole kun kierrellä kaupoissa :- D No mutta jos ei muuta, niin onpahan ainakin vaihtelua normaaliin arkeen.. pienoista maisemanvaihdosta hetkellisesti.

Mutta voisi tästä pikkuhiljaa alkaa laittautumaan.. Päivästä sitten kaupungille ja katsoo mitähän muuta sitä keksisi! Oikein mukavaa alkavaa viikkoa vaan kaikille! :3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti