tiistai 15. tammikuuta 2013

High heels!

Kuinka paljon voikaan nainen tykästyä korkokenkiin? -Paljon!
Hehee, kuten jotkut saattoivatkin lueskella, haaveilin tuossa jokunen aika sitten kengistä, jotka voisin laittaa vaikka abiristeilylle, ja joille tulisi varmaan muutakin käyttöä. No, viikko sitten ajokortin saatuani päätin sitten palkita itseni tilaamalla alennuksesta korkkarit, tosin melko suurella varauksella. Varautunut olin sen takia, että en ole koskaan omistanut hyvin korkeakorkoisia kenkiä. Tai sitten kaikki korkeammat kengät ovat olleet kiilapohjakenkiä, joten ajattelin etten varman pysyisi edes pystyssä kunnon koroilla.

Pitkään pohdiskeltuani päädyin sitten kokeilun vuoksi tilaamaan aiemmin brandoksen sivuilta näyttämistäni kengistä huolimatta yhdet toiset kengät nelly.com:ista. Jotenkin nellyn kautta tilaaminen tuntui helpommalta vaihtoehdolta minulle. Hintaa kyseisille kengille jäi hieman hieman vajaa 40€ (Alkuperäinen hinta 79,95€) ja otin nellyn mittataulukon mukaan kokoa isomman mitä normaalisti olisin ottanut. Korkeahan tuo korko on, mutta koitin etsiskellä sellaisia, joissa korko olisi tukevan oloinen eikä mikään piikkikorko. Tänään sitten Postista tuli tekstiviestillä saapumisilmoitus ja ajoin heti kaupungille hakemaan paketin (Jeee, tällä kertaa en edes töpeksinyt liikenteessä niinkään!!!). Kotona avasin ja sovitin ja rakastuin :3 Koko oli hyvä, eikä käveleminenkään ole yhtään vaikeaa! Jalan asento ei piilokorokepohjan ansiosta tunnu sen hullummalta kuin vanhemmissa kiilapohjakengissäni, vaikka noiden uusien kannassa enemmän korkeutta onkin. Materiaali on pu-nahkaa, vaikka mokkapintaisilta noissa kehnoissa kuvissa hieman näyttävätkin. Tuntuvat oikein tukevilta ja hyviltä jalassa. Huh, ei siis tarvitsekaan palauttaa liian pienen koon, suuren korkeuden tai huteruuden takia. Happy now! :) No, mut nyt vois olla abiristeilyyn asti ostelematta yhtikäs mitään, enpä mä oikeastaan kovin palavasti mitään tällä hetkellä tarvitsekaan -paitsi sitä rahaa, jota nyt voisi koittaa säästellä.




Kehnoja rakeisia kuvia huonon valaistuksen takia (+en nyt jaksanut säädellä hirveämmin kameran asetuksia), mut kaipa noista jotain selvää saa :) Se kenkien väri ei oo ihan noin harmaa ja epätasainen miltä kuvissa näyttää, ihan mustat ne vaan on :D Oho, sainpas kirjoitettua paljon tekstiä ihan vaan korkkareista XDD No, mut en ota tavaksi, en oo jatkuvasti muutenkaan hommailemassa uusia kenkiä.. Nyt vaan oli poikkeuksena tämmönen aika kenkäpainotteinen postaus :D 

Hassua, kun eilen sain puurrettua aika paljon hommia pois alta, niin tälle päivälle ei jäänyt niin paljoa kaikkea... Toki kirjoituksiin voisi lukea, mut ehkä en nyt jaksa....... Sen sijaan voisin jatkaa luokkamme seinäfreskon suunnittelua, sain eilen tehtyä sitä jo ihan hyvälle mallille. Luokkamme freskon aiheena ovat Studio Ghiblin leffat (joihin kuuluvat mm. Kissojen valtakunta, Henkien kätkemä, Liikkuva linna, Naapurini Totoro...), ja luokkalaiset pyysivät minua suunnittelemaan sitä :3 Itse olen freskossa iso lihava Muta -niminen kissa Kissojen valtakunnasta. Ihan kiva piirrellä ja päästä käyttämään hieman luovuuttaankin pitkästä aikaa! Toivottavasti päästäisiin  pian tekemään sitä isoakin freskoa, että se ehtisi komeilemaan valmiina seinälläkin jonkun aikaa ennen penkkareita, jolloin ne sitten poltetaan :D


Mutta nyt piirtelemään! Heipsan c:

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Itsekin vaan ihastelen noita jatkuvasti ja tekis mieli vaan vetästä jalkaan ku sattuu vilkaisemaan kenkiin päin :--DD Piiloon tommoset.

      Poista